Älä jää yksin: esihenkilö ristiriitojen keskellä

Ristiriidat esihenkilötyössä Työpaikan ristiriidat päätyvät aina esihenkilön pöydälle, vaikka hänellä ei olisi niiden syntymiseen osaa eikä arpaa. Työntekijöiden erilaiset näkemykset, kokemukset ja odotukset törmäävät arjessa, ja esihenkilöltä odotetaan tilanteen ratkaisemista. Esihenkilöllä on ristiriitatilanteissa monia rooleja: työnantajan edustaja, tiimin johtaja, päätöksentekijä, dialogin synnyttäjä, turvallisen tilan luoja muiden muassa. Esihenkilö on siis keskellä kaikkea ja monien toiveiden […]

Työyhteisösovittelu, työyhteisödialogi vai vuorovaikutuksen kehittäminen?

Työyhteisösovittelu, työyhteisödialogi vai vuorovaikutuksen kehittäminen? Työyhteisösovittelulla on turhaan negatiivinen kaiku puheissamme. Moni tuntuu ajattelevan, että työyhteisösovittelu kertoo epäonnistumisesta. Joko johtajana, organisaationa tai tiimiläisenä. Totta on, että vaikeisiin tilanteisiin puuttuminen on vaikeaa. Ongelmat voivat olla sellaisia, että niistä on vaikea saada kiinni. Jotenkin näkymättömiä, hahmottomia. Niistä kuulee puheissa, mutta niitä ei oikein näe arjessa.. Kuitenkin tiimillä

Mitä työyhteisösovittelu maksaa ja mistä hinta muodostuu?

Miksi työyhteisösovittelu maksaa? Jos netistä etsii työyhteisösovittelun hintoja, löytää usein karkeita hinta-arvioita ja alkaen hintoja eri kokoisille ryhmille. Kyse ei ole sovittelijoiden haluttomuudesta ilmoittaa selkeitä hintoja, vaan vaikeudesta hinnoitella prosessi etukäteen tietämättä tarkemmin prosessin edellyttämää työmäärää. Tyypillisesti kyse on kuitenkin usean tuhannen euron kokonaisuudesta. Työmäärään ja siten hintaan vaikuttaa osallistujien määrä, ristiriidan laajuus ja kesto,

Työyhteisösovittelu vai työnohjaus?

Työyhteisösovittelu vai työnohjaus? Työyhteisösovittelu keskittyy konkreettisen ristiriidan käsittelyyn ja ratkaisemiseen, kun taas työnohjaus tukee ajattelua, ammatillista kasvua ja työn reflektointia. Sovittelu on usein tarpeen silloin, kun luottamus on jo heikentynyt. Molemmat ovat ulkopuolisen asiantuntijan tukimuotoja ja molemmat tähtäävät parempaan työarkeen. Työnohjauksen ja sovittelun sekoittaminen saattaa johtaa siihen, että valitaan väärä interventio ja petytään lopputulokseen. Työyhteisösovittelu

Milloin työyhteisösovittelu kannattaa ja milloin ei?

Milloin työyhteisösovittelu kannattaa? Työyhteisösovittelu kannattaa silloin, kun ristiriita vaikuttaa työn sujuvuuteen, ilmapiiriin tai yhteistyöhön eikä ratkea tavanomaisilla keskusteluilla. Sovittelu auttaa erityisesti tilanteissa, joissa osapuolet kokevat tulleensa väärinymmärretyiksi tai ohitetuiksi. Työyhteisösovittelu ei ole ensisijainen ratkaisu, jos kyse on vakavasta työsuojelurikkomuksesta, häirinnästä tai tilanteesta, jossa osapuolet eivät ole valmiita osallistumaan prosessiin. Tällöin tarvitaan ensin muita työnantajan toimenpiteitä.

Sovittelu- ja työnohjausosaaminen hallitustyöskentelyssä

Sovittelu- ja työnohjausosaaminen hallitustyöskentelyssä Johtaminen ja hallitustyöskentely ovat monimutkaisia ja vaativia tehtäviä, jotka edellyttävät monipuolisia taitoja ja kykyä käsitellä erilaisia tilanteita ja ihmisiä. Työnohjaaja- ja työyhteisösovittelijataustainen hallituksen jäsen tuo hallitukseen erityisesti sosiaalisen vastuun, johtamisen ja henkilöstöpolitiikan sekä yhteistyön ja viestinnän näkökulmia ja osaamista.Työnohjaus- ja sovitteluosaaminen voivat sparrata ja parantaa koko organisaation ihmisten johtamiskykyä ja hallitustyöskentelyn

Onko riitely työpaikalla kahden kauppa?

Onko riitely työpaikalla kahden kauppa? Riitely työpaikalla voi näyttäytyä kahden ihmisen välisenä konfliktina. Asiat henkilöityvät ja muut voivat varoa osallistumasta välien selvittelyyn. Erittäin harvoin riitely työpaikalla on seurausta henkilökohtaisista kaunoista tai mielipide-eroista vaan useimmiten niiden taustalta löytyy epäselvyyksiä, tulkintoja ja väärinymmärryksiä organisaation rakenteista, toimintamalleista ja päätöksenteosta. Epäselvät roolit ja vastuut aiheuttavat eripuraa Kun työntekijöiden roolit

Tunteiden johtaminen ja dialogi työyhteisössä konfliktien hallinnassa

Tunteiden johtaminen ja dialogi työyhteisössä Työyhteisön vaikeimmat ongelmat eivät yleensä ole niitä, joista puhutaan ääneen. Vaikeimpia ovat ne, joista kaikki tietävät jotain, mutta joista kukaan ei oikein uskalla puhua. Tunnelma kiristyy, yhteistyö takkuaa ja erilaiset tulkinnat alkavat elää omaa elämäänsä. Työpaikalla saatetaan puhua asiasta kahvihuoneessa, mutta ei yhteisessä keskustelussa. Olen vuosien aikana huomannut, että harva