Uupumuksesta puhuminen on tärkeää. Se tekee kuormituksen näkyväksi ja rikkoo vaikenemisen kulttuuria. Silti työnohjauksissa ja esihenkilötyössä törmään usein samaan ilmiöön: uupumispuhe työelämässä jää helposti päälle. Samat kuormittavat asiat toistuvat keskusteluissa, mutta mikään ei tunnu muuttuvan.
Tällöin huolipuhe ei enää kevennä – vaan alkaa lisätä kuormitusta.

Hyvä uutinen: puhetta voi muuttaa, ilman ongelmien ohittamista tai positiivista pakkokääntämistä. Alla viisi konkreettista tapaa.

Ensimmäinen askel ei ole ratkaisujen etsiminen, vaan huolipuheen tunnistaminen. Huolipuhe kuulostaa usein tältä: “Tälle ei voi tehdä mitään.”, “Muutosta, tekemistä (Kaikkea) on jatkuvasti liikaa.”,“Ihan sama mitä sanomme…”

Älä keskeytä tai korjaa. Sen sijaan tee puhe näkyväksi sanallistamalla. Jo tämä voi auttaa irrottautumaan automaattisesta huolikierteestä.

“Huomaan, että tässä puhutaan paljon asioista, joihin emme juuri nyt voi vaikuttaa. Onko jotain mitä ME voimme tehdä?”

Huolipuhe kuormittaa erityisesti silloin, kun vastuu ja oma toimijuus hämärtyy. Ratkaisukeskeinen puhe alkaa vastuun rajaamisesta ja oman toimijuuden huomaamisesta. Kun vastuu selkeytyy, myös keho rauhoittuu. Kaikkea ei tarvitse eikä voi ratkaista.

Mikä tässä tilanteessa on minun vaikutuspiirissäni? Mistä kannan vastuuta turhaan?

Huolipuhe keskittyy usein siihen, mikä ei muutu. Ratkaisupuhe ei kiellä tätä, mutta se kosiskelee puhujia miettimään, mitä voimme tehdä olosuhteista huolimatta. Ne eivät useinkaan ole suuri asioita vaan arjen työtä helpottavaa työn priorisointia ja rajaamista, toimintatapojen selkeyttämistä ja päivän sisäisen palautumisen tarkistamista. Tunne omista vaikuttamismahdollisuuksista palauttaa toimijuuden ja lisää siten aktiivista asennoitumista työhön.

“Miksi”-kysymykset vievät usein selittelyyn ja umpikujiiin. Ratkaisukeskeinen puhe käyttää mieluummin “mitä ja mikä”-kysymyksiä: ”Mitä tästä seuraa?”, ”Mikä seuraava askel voisi olla?”, ”Mitä tarvitsemme, että voimme mennä eteenpäin?” Vaihtamalla kysymyksiä, vaihdat kesustelun suuntaa ja fokusta.

Yksi kuormittavimmista oletuksista työelämässä on ajatus, että asiat pitäisi ratkaista heti ja kokonaan. Ihan mahdoton tehtävä lähes kaikille meistä. Ja varmuudella isot vaatimukset tuovat mukanaan myös isot epäonnistumisen riskit. Kun tavoite pilkotaan pienemmiksi kokonaisuuksiksi, paranee onnistumisen mahdollisuudet. Kun keskeneräisyys ja vaiheisuus sallitaan, hellittää paine ja ajattelu vapautuu pakon poistuessa.

Esihenkilön tehtävä ei ole poistaa uupumusta, vaan pitää keskustelu sellaisena, että se tukee toimijuutta eikä lisää kuormitusta. En tarkoita tällä terapiaa vaan arjen johtamista.

• Vastaanota ja validoi huoli
• Auta rajaamaan rooli ja muistamaan omat tehtävät työpaikalla
• Ohjaa kohti vaikutusmahdollisuuksia ja omaa perustehtävää

Muista, että uupumuspuhe ei ole ongelma. Mutta jos huolipuhe jää ainoaksi tavaksi puhua työstä, kuormitus kasvaa ja työnhallinta heikkenee.

Jos haluat tarkastella näitä teemoja teidän työyhteisössänne, 👉 Ota yhteyttä ja varaa keskusteluaika
Keskustellaan rauhassa siitä, millainen tuki olisi teille tässä tilanteessa tarkoituksenmukaista.